kuiva iho

First Aid Beauty

(scroll down for the English review)

Talvella kirjoitin minua riivavasta perioraalidermatiitista. Tilannehan äityi melko pahaksi, ennen kuin viimein sain sen kuriin. Olin joulun jälkeisestä alennusmyynnistä tilannut amerikkalaisen kosmetiikkafirma First Aid Beautyn lahjapakkauksen, mutta viivyttelin tuotteiden käyttöönottoa ihottuman vuoksi. Pelkäsin, että uusi ihonhoitosarja pahentaa sitä. Lopulta kuitenkin annoin periksi ja koska ihottumatilanne oli ihan kauhea, ajattelin että on sama kokeilla.

Onneksi aloin testata tuotteita, sillä suunympärysihottuma alkoi parantua saman tien. Kutina ja kiristys helpottivat heti. Kuiva, hilseilevä iho pehmeni, samoin punaiset näppylät lieventyä. Viikon jälkeen jäljellä oli enää punoittava iho.

Erityisesti sarjan Hydra-Firming Sleeping Cream tuntui olevan supertehokas mitä tuli ihottuman paranemiseen. Käytin sitä paikallisesti aina jos ihottuma näppylöitä alkoi ilmestyä. Kyseinen voide on silminnähden toimiva muutenkin; se kosteuttaa erinomaisesti, joten se häivyttää juonteita ja pitää kuivat läiskät poissa. Ihohuokoseni ovat nykyään todella huomaamattomat, iho tuntuu täyteläisemmältä ja kosteutetulta koko ajan. Voide on todella riittoisaa, välillä huomaan kahmaisevani sitä ihan liikaa. Pieni määrä riittää pitkälle. Käytin voidetta päivittäin ja välillä ihottuman vuoksi useita kertoja päivässä kasvoille, kaulalle ja dekolteelle – aloitin käytön joskus helmikuussa ja purkki oli tyhjä heinäkuussa. Onneksi kesäalet olivat meneillään ja sain tilattua uuden purkin hieman edullisemmin, sillä tämä hiukan alle 40 euron purnukka ei ole minulle ihan halpa hankinta. Maksan tuotteesta kyllä mielelläni, sillä en ole koskaan saanut millään voiteella näin hyviä ja nopeita tuloksia. On aivan ihana tunne, kun iho-ongelma katoaa ja jäljelle jää terve ja tasainen, normaalin tuntuinen iho.

Ultra Repair Cream on toinen käyttämistäni FABin voiteista. Tämä ihanan moussemainen voide on yli 170 g purkissa, joten minulla on sitä edelleen reilusti jäljellä. Käytän voidetta päivävoiteena kasvoille ja riittoisuutensa ja edullisemman hinnan vuoksi enemmän dekolteelle kuin tuota yövoidetta. Myös lapsille ja ihan vauvoillekin voide sopii, jos heille tulee jotain pientä ihoreaktiota. Voide on ihanan kosteuttavaa, rauhoittavaa ja imeytyy nopeasti. Ainesosista löytyvät mm. kolloidinen kaura, sheavoi, allantoiini ja FAB antioksidantti ”boostaaja” joka puolestaan sisältää lakritsijuuri-, reunuspäivänkakkara- ja valkoinen tee -uutteita.

Kevyesti ihosolukkoa kuorivat Radiance Pads laput olivat minulle tuotteena uusi. Kuorintoja en ollut voinut käyttää pitkään aikaan kaikelle hankaukselle herkälle iholleni. Vaikuttavina aineina toimivat maito- ja glykolihapot kuorivat kuolleen ihosolukon hellävaraisesti. Kurkku, amla, sitruunankuori ja lakritsijuuri tasoittavat ja kirkastavat ihoa säännöllisessä käytössä. Itse huomasin ihoni kirkastuvan huomattavasti, ja kasvojen kuorinnan jälkeen on ihana levittää iholle hoitavat voiteet.

Ihoni ei ole lainkaan ärtynyt näiden käytöstä. En käytä tuotetta joka päivä, sillä olen viimeaikoina innostunut laittamaan kasvoilleni itseruskettavaa ja kuoriva vaikutus  kuluttaa tekorusketuksen nopeasti pois. Radiance pads on tuote, joka selkeästi kirkastaa ja kuorii ihoani, ja olen ihastunut! Ilokseni kesäkuun Lookfantastic beauty boxissa oli 20 lapun pakkaus ja kesän alesta tilasin varastoon isomman, 60 lapun pakkauksen ja aion jatkossakin pitää tämän ihonhoitorutiinissani.

Pure Skin Face Cleanser; tätä olen käyttänyt pakkauksesta vähiten. Olen vannoutunut Madaran kasvosaippuan käyttäjä, enkä ole lähtenyt vaihtamaan hyvää pois. Joskus kuitenkin pesen kasvot tällä aamuisin. Tuote tuoksuu pistävästi liimalle (siinä ei varmasti ole liimaa, mutta tuoksu tuo mieleeni sen), mutta tuoksu tulee vain tuotteen ainesosista sillä sitä ei ole peitetty hajusteilla. Netissä monet kehuvat tuotetta ja toiset ovat pettyneitä esimerkiksi saatuaan näppylöitä. Tätä tuotetta tuskin tulen tilaamaan erikseen, vaikka se sopiikin iholleni hyvin.

Vitamin Hydrating Mist on ihana kasvosuihke, joka kosteuttaa ja sisältää myös tuota aiemmin mainitsemaani FAB antioxidant boostia. Tuoksu on ihanan raikas ja tätä tykkään suihkutella kasvoilleni esim. suihkun jälkeen jos en heti ehdi tekemään illan ihonhoitorutiinia, meikittöminä päivinä, tai meikin päälle jos iho vaan kaipaa kosteutusta. En ole varma onko tuotteen valmistus loppumassa, sillä se on FABin sivuilla nyt puoleen hintaan. Mutta jos rakastat kasvosuihkeita, niin tätä kannattaa kokeilla.

First Aid Beautyn tuotteissa ei ole seuraavia ainesosia: keinotekoisia värejä tai hajusteita, parabeenejä, alkoholia, lanoliinia, propyleeniglykolia, mineraaliöljyä, vaseliinia eikä sulfaatteja. Tuotevalikoima on todella laaja, ja apua on tarjolla monenlaisiin iho-ongelmiin ja omaan ihotyyppiin sopivan hoitosarjan rakentaminen onnistuu varmasti. First Aid Beautyn tuotteet eivät ole ihan markettihinnoissa, mutta heillä on myynnissä pienempiä aloituspakkauksia matkakokoisilla tuotteilla ja tosiaan alennusmyyntien aikaan lahjapakkauksia saa hyvällä tuurilla edullisesti. Tuotemerkkiä ei tietääkseni myydä vielä Suomessa, mutta esim. Lookfantastic.com, Feelunique.com, Cloud10.com ja BeautyBay.com myyvät First Aid Beautya. Kyseiset nettikaupat ovat EU:n sisällä, ja hyvin luotettavia ja helppoja käyttää joten mielestäni merkin saatavuus on hyvä.

 

Mainitut tuotteet ja silmänympärys ”roller” jonka ostin myöhemmin erikseen, enkä kirjoittanut siitä tässä // The products reviewed + under eye roller which I didn’t mention. I bought it separately later.

//translation

When I got and tried a sample of First Aid Beauty’s Hydra-Firming Sleeping Cream last December, I knew I had bumped into something spectacular. I used just the tiniest amount around my face, and got three uses out of that sample. My dry patches and irritation was gone, fine lines and pores less visible and overall my skin looked so plump and even.

So, when I saw a First Aid Beauty gift set on sale after Christmas, I did not hesitate purchasing! The kit included all full size products -except the Pure Skin Face Cleanser was a bit smaller than regular – the sleeping cream I mentioned, Ultra Repair Cream, Radiance Pads and Vitamin Hydrating Mist.

The Hydra-Firming Sleeping Cream became the product that healed my perioral dermatitis. I had procrastinated using the FAB products, because I was afraid to start using a new skincare line when my skin was in such bad condition. I feared it would make things worse. But my dermatitis was so bad I thought it can’t get worse, so I gave them a try.

In one night the burning irritation was gone, and quickly other symptoms relieved and my skin started to heal. Besides that this cream is amazing with my POD, it also does all the other magical stuff I mentioned! What else can you ask from a face cream? This. Stuff. Works.

In the daytime I moisturize with Ultra Repair Cream. It’s also so good! It comes is a big ass jar, it’s whipped formula feels so lovely and super hydrating. With this one too a little goes a long way (but it feels so good you’ll want to spread it all over). It is suitable for the most sensitive skins, so my kids can use it too. Ultra Repair Cream is also calming and relieves any irritation, it hydrates very well, applies easy and is wonderful under makeup.

Radiance Pads were totally new thing to me. I hadn’t used any kind of exfoliating products for a long time, because my skin can’t take scrubs or konjac-sponges. At first it felt like wiping with toner, but I quickly started seeing results.

”A daily treatment pad that contains just the right amount of Lactic and Glycolic Acids to safely and effectively exfoliate, tone, and brighten all skin types, including sensitive.

Facial Radiance Pads are safe for daily use by all skin types—even sensitive. Cucumber and Indian Gooseberry help tone skin while Lemon Peel and Licorice Root leave the complexion looking bright and glowing. Regular use of these pads will smooth the skin’s texture—providing the perfect canvas for flawless makeup application.”

My skin tone became brighter and my skin seemed more even. I see the results every time I use these pads regularly. I have taken pauses because I like to use self-tan on my face and it wears out fast if I use these pads; maybe I should just add some face tan every night? Anyone else found a solution for this dilemma? I was so happy to receive 20 pcs of these pads in Lookfantastic Beauty Box this summer, and then I bought a bigger, 60 pads package from summer sale. I am totally into these ones too, great product!

Vitamin Hydrating Mist was a great addition to the kit! I love face mists, but for some reason I don’t buy them. So I was happy to have this one. I like to spray some on my bare skin on no makeup days or before moisturizing, or whenever I feel like a bit of extra hydration. It has Vitamins B5, C and E, FAB Antioxidant Booster that is a mix of Licorice Root, Feverfew and White Tea extracts. The fresh scent comes from grapefruit extract, basil leaf extract, bergamot, rosemary, patchouli and sandalwood, and it is just lovely and uplifting!

The only product from the gift set, that I am not hyping about is the cleanser. To me it is a regular cleanser and because I am so attached to Mádara’s face soap, I don’t know what to say about this. I use it to wash my face in the morning if I feel just water isn’t enough.

All of our products are free of: Artificial Colorants and Artificial Fragrances, Parabens, Alcohol, Lanolin, Propylene Glycol, Phthalates, Mineral Oil, Petrolatum and Sulfates.

All in all, I have found such a huge help from this brand and love the variety of products, the ingredients and overall the simplicity and quality of their cosmetics. They still seem to have their final sale on in theis US site, so I suggest you guys give it a look! In Europe, the brand can be found for example from Lookfantastic.com, Feelunique.com, Cloud10.com ja BeautyBay.com.

 

Source of information: www.firstaidbeauty.com

No affiliates, not sponsored – my own experience and opinion.

Posted by Emma in Ihonhoito, Posts in English, Suosikkituotteet, Tuotearvostelu, Yleinen, 0 comments

Kaikkien janoisten kantapäiden sankari! – Dry feet remedy

(voi luoja miten vaikeaa on keksiä otsikoita!)

Yksi inhottavimmista tunteista on se, kun jalkapohjien ja kantapäiden iho on niin kuiva ja karhea, että se raapii lakanoita, sukkahousuja ja ihan kaikkea mitä ne nyt koskettavatkaan (pahoittelen näitä postauksieni iljettäviä johdantoja). Joskus kintut vaan pääsevät kuivumaan ihan kauheasti ja jään siihen raspaa-rasvaa -kierteeseen, mikä ei tunnu auttavan juuri lainkaan.

Mutta nyt – fanfaarit tähän kohtaan – olen tainnut löytää ratkaisun! Tästä lähtien raspaa-rasvaa -operaatio ei ole enää toivoton kierre, vaan ihan toimiva keino saada pehmoiset jalat  ja paljon nopeammin kuin kuorintasukilla. Ratkaisu on Neutrogenan Norwegian Formula® Concentrated, eli tiivistetty käsivoide! Tämä kuvassa oleva pakkaus on rajattu erä jossa on kaunis etiketti, mutta sisältö on ihan se perinteinen. Voidetta on saatavana klassisena versiona, jossa on tuoksu, sekä tuoksuttomana. Olen niin iloinen että ovat tehneet myös tuoksuttoman version! Nappasin tuubin niin nopeasti ruokakaupan kempparihyllystä bussiin kiirehtiessäni, että en muista hintaa tarkalleen. Se oli jotain 3-5 euron välillä. (teksti jatkuu kuvan jälkeen)

Neutrogena Norwegian Formula® Concentrated Hand Cream 50 ml n. 5 e

Koska voide on tiivistetty, riittää tästä pienestä pakkauksesta valmistajan tuotekuvauksen mukaan noin 200 käyttökertaan! Olen käyttänyt tehotuubin sisältöä sekoitettuna Estelle&Thildin ihanan Sweet Vanilla Blossom käsivoiteen kanssa ja illalla samalla rasvannut tällä mixillä myös jalkaterät. Menemättä epämiellyttäviin yksityiskohtiin, sanon vain että jalat ja varsinkin kantapääni olivat todella kuivat, ja tämä voide on korjannut asian. Jalat tuntuvat niin ihanilta, tämä on ehdottomasti uusi ihonhoidon holy grail mulle 🙂

//

Translation:

This is kind of a follow-up to my previous post and about dry feet remedy like no other! I recently picked this hand cream in a hurry from a grocery store and I was more than surprised. I have been super excited about it because it has softened not only my hands but also my extremely dry feet! It’s the Neutrogena Norwegian Formula® Concentrated Hand Cream! My tube is a limited edition package with beautiful design, and also unscented. Since this is concentrated (very very effective), I like to mix this with my Estelle&Thild Sweet Vanilla Blossom hand cream and it’s enough to moisturize both my hand and feet. This one is totally a keeper and one of the best finds ever <3

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Posted by Emma in Ihonhoito, Posts in English, Tuoksuttomat tuotteet, 0 comments

Kuivat sääret – 3 tips for dry legs

Olen aina talvisin kärsinyt todella kuivasta ihosta, ja varsinkin jalkojen iholla ongelma on näkynyt selvimmin. Sääret ovat olleet yleensä ihan vaaleat ja hilseilevät ja läheltä katsottuna ihon pinta näyttää samalta kuin kuvat Kuolemanlaaksosta. Mutta, tänä talvena ei tätä korppuefektiä ole vielä ainakaan ilmaantunut! Mitä siis olen tehnyt toisin?

1. Peseytymisrutiinit. Olen käyttänyt Màdaran Cloudberry Oat Milk (Lakka ja kauramaito) palasaippuaa jo noin vuoden verran, jos en pidempäänkin. Tavalliset suihkusaippuat on saaneet lähdöt meidän taloudesta jo kauan sitten. Màdaran saippua pesee hyvin, tekee ihon pehmeäksi ja tuoksu on hyvin mieto eikä yhtään perinteinen saippuaisen pistävä. (Ihana luottotuotteeni, jonka tuotannon lopettamista pelkään ja murehdin, vaikka sellaisesta ei edes ole mitään viitteitä.) Aina kun jaksan ja minulla on aikaa, käytän kuorintahanskoja pesuun.

2. Kosteutus. Testattu on voide jos toinenkin. Kookosöljyä käytin pitkään, mutta en kokenut sen kosteuttavan tarpeeksi talvella, ja kesällä se tuntui ikävän raskaalta. Viime kesänä ostin kaksi isoa pumppupulloa Biothermin Lait Corporel -vartaloemulsiota (ku halavalla sain). Lait Corporel on yksi vartalotuotteiden klassikoista, enkä ihmettele. Emulsio on todella riittoisa; se levittyy erittäin hyvin ja imeytyy/kuivuu nopeasti. Iho ei jää lainkaan rasvaiseksi, vaan ihanan silkkisen tuntuiseksi. Voiteessa on kevyt pehmeän sitruksen tuoksu. Vaikka tuote on mitä mainioin pitämään ihon kauniina, olen hieman epäileväinen ainesosien suhteen. Tuote on parabeeniton, mutta sisältää Cosmethics-sovelluksen mukaan jotain ainesosaa mikä voi olla haitallinen. Sovellus ei tätä kirjoittaessani suostunut toimimaan ja näyttämään mikä aine oli kyseessä ja aionkin ottaa selvää tästä myöhemmin. Mikäli haluat välttää kemikaaleja/käyttää luomumpaa kosmetiikkaa, suosittelen siinäkin tapauksessa kokeilemaan vartalolle kevyttä ja nopeasti imeytyvää kosteuttajaa. Itselläni kiinnostaa Estelle&Thildin vartalotuotteet – niissä muuten on samanlainen, pehmeän sitrusmainen tuoksu ❤

3. Vaatetus. Aiemmin olen saattanut liikkua talvipakkasessa pelkät farkut jalassa. Iho ei tykkää pakkasilmasta, joten onko ihmekään jos sääret pölisee kuivuuttaan. Joskus, jos on ollut ihan pakko, olen pukenut paksut sukkahousut farkkujen alle. Mutta sukkahousu-farkku combo on yksi epämukavimmista asioista mitä voi päälleen pukea, ajatuskin ärsyttää. Koska minusta on iän myötä tullut mukavuudenhaluisempi (ja viisaampi – ja elegantimpi), olen alkanut pukeutua käytännöllisemmin. Ihana ja viisas äitini antoi minulle pari kappaletta bambuviskoosista tehtyjä pitkiksiä joskus viime vuonna. Vastoin kaikkia odotuksiani, nehän ovat todella mukavat, myös farkkujen alla. Minulla oli aiemmin ollut samanlaiset matalavyötäröiset, mutta ne on ikävän tuntuiset – pitkisten pitää olla korkeavyötäröiset ettei selkä ole paljaana. Kyllä, joillekin meistä kalsarit ovat uusi juttu ? Sukkahousut on tehty synteettisistä materiaaleista, käytännössä muovista, joten ihmekään kun mun sääret eivät ole tästä tykänneet (ja luonto ei varsinkaan tykkää).

Tässä siis minun vinkkini normaalin ihon hoitoon talvella. Tietenkin hyvästä nesteytyksestä ja hyviä rasvoja sisältävästä ruokavaliosta on paljon apua. Itse en ollut ajatellutkaan, että sukkahousujen vaihtaminen eri materiaaliin voisi vaikuttaa näin paljon – aina ei siis vastaus löydy yksin kosmetiikasta.

Mitkä ovat sinun ihonhoitorutiinisi talvella? Kärsitkö kuivasta ihosta?

Seuraavassa postauksessa jaan omat vinkkini miten saa välittömän helpotuksen kuiviin jalkapohjiin ja kantapäihin 😉

Estelle&Thildin käsivoide n. 16 e ja Màdaran saippua n. 7 e.

//

Translation:

I have always suffered from fairly dry skin on my body. Especially my legs, dry to the point when my skin looks like the surface of the Death Valley. This winter has been different though, and I have gathered here the factors I believe have helped my skin survive the cold and dry season. Besides these I try to drink enough water and have good fats in my diet (an avocado lover here). But here we go:

1. Washing regime. I ditched liquid soaps a couple years ago (with some organic exceptions), and switched to a soap bar. My favorite has been Màdara’s Cloudberry Oat Milk soap. It has a perfectly subtle scent to it and does not have the traditional strong soapy smell. I also use scrub gloves every now and then.  Màdara is a certified organic cosmetics brand, and this soap has no shady ingredients. It does not dry my skin and keeps it nice and soft.

2. Moisturizer. I have tried so many. I used coconut oil (yes, organic and cold-pressed) for quite some time, but it just wasn’t for me, didn’t keep my skin hydrated (yes, I did apply it on wet skin) and felt uncomfortable on me and it was all over my sheets in the morning. I have been using Biotherm Lait Corporel since last summer, and I love it. It applies so easily and dries quickly, a small amount goes a long way. I love the citrus scent too. If you want to choose something more organic, I strongly recommend you to try something very hydrating but fast absorbing. I myself will probably choose something from Estelle&Thild – fell in love with their Sweet Vanilla Blossom hand cream – and they have products with the subtle citrus scent too and it’s also a certified organic cosmetics brand.

3. Clothing. In Finland, the weather is sometimes very cold in the wintertime (also spring, summer, and fall). I have realized just about a year ago, how comfy underpants can be. But they have to be bambu-viscose or similar natural material if you can afford silk etc. not just cotton. Very soft and tight ones. I use them also under my jeans! I used to wear only thick tights under jeans, if I had to. The combo is extremely uncomfortable and the material those tights are made of is practically what? Plastic? Often I wore just jeans. No wonder my skin was dry as hell! So, dressing according to weather conditions and preferring natural materials is essential if I try to take care of my skin.

Thank you so much if you read this far! What are your best body care tips?
My next post will tell you how I got rid of dry feet in no time!

Tallenna

Posted by Emma in Ihonhoito, Posts in English, 0 comments