Miksei ne kasva? // Growing out hair (how long can it take?)

Olen kasvattanut hiuksiani parin sentin mittaisesta pixietukasta pidemmäksi pian kolmen vuoden ajan. Keväällä 2014 leikkautin tumman lyhyen tukkani vain muutaman sentin pituiseen lyhyeen malliin ja se vaalennettiin. Olin ollut tummahiuksinen 15-vuotiaasta asti. Olin värjännyt hiuksiani tummaksi noin kerran kuukaudessa siis viidentoista vuoden ajan (muutamia itse toteutettuja blondausyrityksiä lukuunottamatta).

Sen jälkeen, kun etenkin tumman hiusvärin vaaroista alettiin puhua, aloin miettiä vaihtoehtoja. Halusin kokeilla vaaleaa tukkaa, jotta minun ei tarvitsisi kuin ottaa juureen raitoja silloin tällöin. Olenkin ollut vaaleasta tukasta tosi iloinen, vaikka sen ylläpito on vaikeaa kun sävy lämpenee nopeasti. Vaaleana tukkani myös kihartuu, kuten se teki ollessani lapsi, mutta se oli toki vain positiivinen yllätys.

Aiemmat kasvatusprojektini ovat johtaneet siihen, että tukan ulottuessa solisluulle pituuskasvu tuntuu pysähtyvän. Hiusten kasvettua muutaman sentin on latvoja pitänyt lyhentää niiden kuivuuden vuoksi lähes saman verran – turhauttavaa. Rakastan myös lyhyitä hiusmalleja (ah, Pirjo Nuotio, hiusidolini) ja ne sopivat minulle, joten on aina olemassa pieni riski että kasvatusprojektini kokee parinkymmenen sentin ja muutaman kasvatusvuoden takapakin.

Viime viikolla päätin ex tempore hemmotella itseäni ja kävelin Sokos Pukumiehen kampaamoon. Tai ei se niin impulsiivinen päätös ollut. Olin nimittäin sävyttänyt + tehnyt raitoja itse Loreal Castingin blondilla sävyllä ja käsittely kuivatti hiustani siinä määrin, että hoito ja kuivien latvojen siistiminen oli tarpeen.

Kampaaja suositteli minulle Wellan System Professional (aka SP) hoitokäsittelyä, joka rakennetaan asiakkaan hiusten tarpeen mukaan. Minun päänahkani oli kuiva ja kireähkö, todennäköisesti kotivärjäyksen jäljiltä, sillä päänahkani on voinut muuten todella hyvin vuodenaikaan nähden. Tämän vuoksi ensimmäisenä valittiin päänahkaan jätettävä kosteuttava hoito. Pituuksiin ja latvoihin taas levitettiin hiuksen rakennevaurioita paikkaava  ja kosteuttava käsittely.

Olen pahoillani että en tarkalleen muista mitä hoidossa tapahtui, sillä en siinä mukavan kampaajan kanssa jutellessa tullut ajatelleeksi tehdä muistiinpanoja. Olin myös uuden shampoon tarpeessa ja valitsimme minulle System Professional Balance Scalp shampoon sekä rakennetta paikkaavan Repair hoitoaineen samalta merkiltä. Hoitoineen erityisen hyvä ominaisuus on, että sen tarvitsee vaikuttaa vain puoli minuuttia. Oikeanlaisen shampoon ja hoitoaineen lisäksi oikea annostelu on tärkeää, monet käyttävät niitä aivan liikaa mikä ei ole hyväksi hiuksille eikä hiuspohjalle. Itse käytän shampoota noin 20 sentin kolikon kokoisen määrän, jonka hieron ensin käsiin ja vien tasaisesti hiusten juuriin ja toistan tarvittaessa. Hoitoainetta käytän ehkä saman suurisen määrän latvoihin, joskus jopa ennen shampoota, ja huolellinen huuhtelu haalealla vedellä. Vaikka minulla on paksut hiukset, kestää 250 ml hoitoaine minulla helposti puolesta vuodesta vuoteen.

Kampaamokäynnin tuloksena sain upean pehmeät, kiiltävät ja todella hyvinvoivan tuntuiset hiukset sekä raikkaan kosteutetun päänahan. Latvoja leikattiin vain vähän, noin 1-1,5 cm. Vaikka hiusteni pituus on taas lähes sama kuin viime syksynä, en lannistu. On erittäin tärkeää säännöllisesti leikata latvoja, varsinkin minun kuivahkolla, karkealla ja luonnonkiharalla hiustyypilläni. Näin kaksihaaraiset pysyvät poissa ja hiuksen terveen näköisinä. Pahimmillaan haljettut hius eli haaroittunut hius jatkaa haaroittumistaan hiuksen juurta kohti ja huonokuntoisuus ylettyy pitkälle latvasta. Tätä en halua; me kaikki varmaan olemme nähneet niitä pitkät hiukset omaavia, joilla kuitenkin 20 cm latvasta on epätasaista hamppuista pörröä johon ei värikään oikein tartu.

Olen laiminlyönyt hiusteni huolenpitoa tässä suhteessa aiemmin. Usein olen luottanut liikaa hoitotuotteiden tehoon, nekään eivät pysty ihmeisiin. Niin paljon kuin pidänkin lyhyistä hiuksista, aion tällä kertaa kasvattaa omani pitkiksi ja pitää ne hyväkuntoisina, vaikka se veisi tuplasti enemmän aikaa kuin olin kuvitellut.

Suosittelen lämpimästi käymään kampaamossa ottamassa tehohoito hiuksille silloin tällöin, varsinkin jos värjää hiuksia kotona eikä tule siten värjäyksen yhteydessä saatua korjaavaa hoitoa.

//

I have been growing my hair from pixie-length to long for three years now. As a child I had long blonde hair and it was quite curly also. Since I was fifteen, I dyed my hair dark, even black! This went on for next fifteen years; I dyed my roots almost every month. I also had tried to grow long hair almost all the time, but it never got much longer than to my collarbones. And it was always in quite bad condition. The temptation to cut it short has so many times grown too big, and getting long hair has postponed every time.

After reading about the dangers of hair dying, especially with dark colors, I wanted to do something about it to minimize the risks. So in spring 2014 I went to a salon and asked for a blonde hair. I already had them short, but we cut them really really short, into just a few centimetres to get rid of all the dark dye. Ever since I have been growing my hair out, even though I love them short too. There have been lovely styles along the way and the horrible mullet times. Oh my god the mullet… Anyways, I have got this far; my hair reaches my collarbones again! It has been in this length since last fall.

Last week I went to a salon to get a conditioning treatment and get my dry ends chopped off, because I had highlighted my hair at home (with a mild product that brightens max 2 degrees). I got a customised System Professional (Wella) treatment which hydrated my scalp and also repaired the lengths of my hair. It was sooo good. Highly recommend you to get some hair pampering in salons especially if you dye at home – we Finns do that a lot compared to American women for example, I read somewhere. We also chose a mild, hydrating shampoo and a repairing conditioner (which needs just 30 sec to work!), both from System Professional.

It’s important to know how much to dose hair products. People often apply way too much product which is actually bad for the hair and scalp. I wash mine by using just a tiny amount of shampoo at a time and disperse it only to my roots, and if needed, repeat it . I apply conditioner the size of a coin – sometimes before shampoo – to the ends of my hair and rinse well with lukewarm water.

Cutting the dry ends is essential when trying to grow hair (and keeping them in good condition). How fast the hair ends dry and split, depends of course on the hairtype and how the hair is treated. My hair is naturally stiff, coarse and I have natural curliness, so my hair needs trimming quite often. I am a little bit afraid that my hair gets stuck in this length again, even though the long bob is still contemporary. If I want a real long hair, I need shitloads of patience apparently. But I am committed to getting my hair long this time, and keeping them in good condition too.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vastaa